Eli suunnitelmat muuttuivat jalleen kerran. Tarkoitushan oli lahtea Thaimaan pohjoiseen paakaupunkiin, Chiang Maihin, yojunalla maanantaina. Kuitenkin tapaamamme hollantilaiset tytot olivat niin karismaattisia etta paatettiin jatkaa matkaa samaan suuntaan. Eli otettiin yksi yo lisaa Bangkokissa ja seuraavana aamuna (eli eilen) lahdettiin bussilla kohti Ko Sametin saarta. Bussimatka oli melko puuduttava mutta perille paastiin ihan ehjin nahoin. Pienen etsinnan jalkeen mukava majapaikkakin loytyi, 10 euroa yolta ja on iso sanky, jaakaappi, tuuletin ja telkkari. Seka tietysti oma kylpyhuone.
Todettiin tuossa kolmen paivan aikana, etta Bangkok on melko puuduttava paikka. Nahtavaa on aivan hirveasti ja ihmisia ihan liikaa. Ilmakaan ei ole puhtaimmasta paasta. Kuitenkin, maanantaina kun Heidikin oli jo toipunut mahataudistaan yritettiin kovasti kierrella eri paikoissa. Bayoke Tower oli ainakin nakemisen arvoinen. Kyseessa on siis Bangkokin korkein rakennus, jotain rapiat 300 metria. Ylos meneminen nakoalahissilla maksaa 200 bahtia (eli 4 euroa) per naama ja siihen kuuluu ilmainen drinkki nakoalabaarissa. Hissimatka oli itselle melko pelottavaa settia, koska vahan korkeanpaikan kammoa on. Hissi menee ylos aika vauhdilla ja naat lasin lapi lahes koko matkan ylos. Yak. Suunnisteltiin omatoimisesti kartan kanssa tornilta Siam Squaren laheisyyteen. Kaytiin kiertelemassa vahan ostoskeskuksissa, mutta voimat alkoivat ehtya nopeasti, nimittain ulkona kaveleminen on todella raskasta kuumuuden ja ilmansaasteiden takia. Keskustassa tuntuu kuin hengittaisi suoraan auton pakoputkesta. Otettiin siis mittaritaksi takaisin hostellille ja syotiin, juotiin, varattiin matka Ko Sametille ja valmistauduttiin seuraavaan paivaan.
Eilen sitten noustiin aamupalan jalkeen bussiin pienen odottelun jalkeen (Bussi oli noin tunnin myohassa, Thaimaassa kannattaa olla melko karsivallinen :) ja kohti Ko Sametia. Ajettiin nelja tuntia aivan naurettavan lyhytta matkaa, jonka jalkeen vaihdettiin minibussiin jossa vierahti ehka vajaa puolisen tuntia. Odoteltiin taas vahan ja hypattiin todella hitaaseen paattiin joka toi meidat saarelle. Kaveltiin kamojen kanssa ehka kilometrin verran saaren 'paremmalle' puolelle ja loydettiin majapaikka. Paikan nimi on Tu Tu Bungalows ja hinta-laatu suhteeltaan ihan hyva mesta. Ilta vietettiin Maryamin ja Tessan kanssa rannalla istuen, syotiin ja juotiin kunnolla, karistettiin matkan polyt pois niskasta. Ranta oli illalla todella hieno, pienia poytia hiekalla, kynttiloita ja himmeita valoja. Ruoka ja juomat olivat erittain edullisia. Itse soin pippuripihvin, jaateloannoksen, nelja kaljaa ja yhden amparin (sellainen pieni sanko jossa on rommia, kokista, energiajuomaa ja jaita) niin hintaa tuli noin 500 bahtia eli kymppi. Rannalla oli myos pari kaveria jotka leikkivat tulella, eli valelivat keppeja ja muuta tavaraa petroolilla, sytyttivat liekkeihin ja alkoivat pyoritella ja kieritella joka suuntaan...kuvia seuraa kunhan saadaan aikaseksi :)
Asken syotiin aamupalaa ja nyt lahdetaan varmaan biitsille. Kirjoitellaan paivan tapahtumista myohemmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Millon meette sinne tiikereitä katsomaan? -retu-
Ei olla viela oikein varmoja :) mutta jossain vaiheessa, kuitenkin ennen kuin tullaan takaisin suomeen...
Tervehdys, myös täältä Nummelan suunnalta! Tosi ahkeria olette olleet kirjoittamaan hienoille nettisivuillenne- näitä on ollut tosi mukava lukea! Meillä lumi on jo kevyesti peittänyt nurmikot ja kylmää on luvattu loppuviikollekin. Joulu-ajan lähestymisen tuntee mm. tulevien viikkojen pikkujoulukutsuista.. Ei kai tässä muuta kuin kiitoksia kovasti lähettämistänne kivoista korteista :-) ja nauttikaahan loppumatkastanne! / Anna /
Lähetä kommentti