23.11.07

Päivä 55: Kanchanaburi

Jaksettiin herätä aamulla ihan oikeaan aikaan eli klo 7.00. Syötiin englantilainen aamupala, ja siitä sitten jatkettiin matkaa kohti Erawan Waterfallia. Tuolla siis sijaitsee 7 hienoa vesiputousta ja matkaa viimeiselle putoukselle on noin 2,5 km. Kaunista oli, aivan kuin jossain satumetsässä olisi kuljeskellut. Ei olisi ikinä uskonut, että maailmasta löytyy jotain vastaavaa, mutta niin sitä vain löytyy. Harmi vain ettei muistettu ottaa uikkareita mukaan, sillä usealla vesiputouksella olisi ollut hyvä mahdollisuus myös uida. Muutama tunti vierähti nopeasti liikunnan merkeissä ja kivaa oli. Jonkun verran oli turisteja liikenteessä ja etenkin venäläisiä. Reitti oli aluksi helppo kulkuinen, mutta loppua kohden portaita tuli enemmän ja paikoitellen oli melko liukasta, joten sai katsoa eteensä koko ajan.

Tämän liikunta suorituksen jälkeen lähdettiin syömään lounasta samaan paikkaan, missä syötiin tulleille ihmisille ja sen jälkeen lähdettiinkin sitten kohti kuuluisaa Tiikeri temppeliä. Ihan aluksi pitää kertoa, että paikka oli pettymys ja selvästi turisteille tehty kohde. Hyvä että saatiin parkkipaikalta tilaa meidän superhienolle lava-autolle, jonka kyydissä kaikki matkat muuten tehdään täällä J. Paikan perustajana on eräs munkki ja tämä tiikereiden orpokoti on ollut toiminnassa vuodesta 1993 lähtien. Ensimmäiseksi menimme katsomaan tiikereitä, jotka siis oppaiden mukaan "nukkuivat" päiväsaikaan, joten turistit pystyivät menemään ja silittämään niitä ilman mitään pelkoa. Varmasti 90% paikalla olleista on sitä mieltä, että nämä tiikerit olivat täysin huumattuina. Paikan työntekijät kun siirtelivät tiikereitä vähän miten sattui ja yhden tiikerin ympärillä pyöri aina 10 ihmistä yhtä aikaa. Tiikereitä oli kaiken kaikkiaan täällä tiikeri kanjonissa 6 ja pennut olivat erikseen toisessa paikassa. Toisaalta tuntui kamalan pahalta mennä muiden turistien tapaan silittämään tiikereitä, mutta toisaalta kun nyt kerta tänne asti on tultu näkemään tämä niin...

Olihan se ihan hienoa koskettaa oikeaa, huumattua, tiikeriä. Tämän session jälkeen jatkoimme matkaa eteenpäin pois kanjonista. Lähellä kanjonia oli ikään kuin farmi, jossa eläimet ei suinkaan ollut häkeissä, vaan ne juoksentelivat turistien mukana. Nähtiin kanoja, kukkoja, bambeja, jakkeja, villisikoja sekä riikinkukkoja. Eläimet olivat erittäin kesyjä, sillä esimerkiksi ihan helposti pystyi silittämään bambia ja antamaan sille ruokaa. Alueella oli myös sellainen aidattu alue, jossa oli kome tiikerin pentua. Pennut olivat melko vaarattomia ja turistit pystyivät halutessaan ottamaan tiikerin pennun syliin. Pennut eivät tosin näyttäneet nauttivat tilanteesta yhtään L Itse en edes kehdannut yrittää ottaa pentua syliin, sillä kuulosti muutenkin kauhealta kun ne sätkivät ja "itkivät" muiden turistien sylissä. Mutta toisaalta pennuista sai otettua melko hyvin kuvia ja oli ihan kiva silittää ei-huumattua tikrua. Parituntinen paikanpäällä taisi vierähtää ja siitäpä sitten lähdettiinkin illastamaan tuttuun paikkaan.
Ruoka ei nyt ollut parasta mahdollista, mutta kunhan oli jotain mahan täytettä. Siitä sitten siirtyminen omiin kelluviin huoneisiin ja yksille olusille. Ajoissa nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan päivään.

Ei kommentteja: