(Lisailtiin nyt vasta kolmen viime paivan tapahtumat tanne paivakirjaan)
Aamulla saatiin nukkua pitkään, peräti puoli yhdeksään, vaikkakin kaikki nousivat jo kahdeksalta. Rauhassa saatiin syödä aamupala ja siinä samalla juteltiin yhden amerikkalaisen parinkunnan kanssa. Oikeastaan matkustettiin koko päivä heidän kanssaan ja ihan mukavaa oli.
Ensimmäiseksi ohjelmassa oli Bamboo rafting, eli kuljimme jokea pitkin isolla bambu-lautalla. Erittäin rentouttava ja mukava kokemus. Maisemat oli hienoja ja halutessaan pystyi myös uimaan joessa. Tämän jälkeen lähdimme kohti elefantti farmia. Ratsastimme elefanttien selässä noin tunnin verran ja halutessaan sai myös itse hypätä ohjaajan paikalle. Eli siis elefantti ratsastuksessa yksi opas istuu elefantin niskan päällä ja ohjaa jaloillaan, käsillään ja huudoillaan elefanttia. Perttu tunsi olonsa hieman flunssaiseksi eikä halunnut kokeilla istua ohjaajan paikalla. Minä taas pienen harkinnan jälkeen uskaltauduin haasteeseen ja siinähän tuo meni. Vähän matkaa kokeilin ohjailla elefanttia, mutta liekö vika elefantin iässä ( ikää norsulla oli jotain 49 vuotta) vai ohjaajassa, kun ei meinattu millään pysyä muiden perässä J Suloisia ja etenkin isoja otuksia. Harmittaa vain suunnattomasti se, että oppainamme olleet lapset (iältään 10-17 -vuotiaita) pyytävät jo nyt rahaa jokaisesta asiasta. Oppivat siis varhaisessa iässä ottamaan turisteilta rahat pois. Lopuksi saatiin vielä syöttää elefanteille banaaneita. Tessalta meinasivat viedä käden mennessään.
Tämän jälkeen käytiin katsomassa vielä yksi vesiputous. Melko turistipaikka, ihan niin kuin kaikki muutkin paikat tähän mennessä. Ostettiin siellä eräästä kojusta paikallisia herkkuja, eli suolattuja banaanilastuja sekä makeita banaanilastuja. Tämän jälkeen taas syömään, ja siitä sitten lähdettiin minibussilla kohti Bangkokia. Bangkokiin saavuttiin tuossa pari tuntia sitten. Pertulle taitaa olla flunssa tulossa, mutta toivotaan parasta, etta pysyisi kunnossa. Huomenna lahdetaan sitten uudestaan yrittamaan sita Kambodian reissua. Eli yritetaan aikaisemmin lahtea liikenteeseen ja menna puolet matkasta sky trainilla. Toivottavasti onnistuu...:) mutta huomenna taas lisaa kuulumisia...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti