Paiva 17: Sepilokin orankitarha

(Teksti on kirjoitettu eilen mutta netti meni poikki joten saadaan tama tanne vasta nyt)

Aikamoinen päivä on taas takana. Eilinen ja tämä päivä ei ole mennyt ihan putkeen. Eilen kun lähdettiin Mt. Kota Kinabalusta kohti Sepilokia bussilla, niin matka ei mennyt ihan odotetusti. Ensiksi kävi ilmi, ettei meillä ollut mitään paikkoja varattuna bussissa. Kävi oikeastaan tuuri, että saimme istumapaikat, tosin minä istuin bussin takana vessan vieressä jollain lavetilla (siis kaukana penkistä). Perttu oli hieman huonovointinen (flunssa ja kaikkee..) niin sai sitten istua kunnon penkillä. Vuoristoinen tie oli mutkainen ja kuski aivan kaheli (ajeli melko kovaa kaikkiin mutkiin ja ohitteli muita autoja). Tästä seurauksena oli monella matkustajalla matkapahoinvointi, aivan kuten Pertulla, jolle matka taisi olla pahin ikinä. Oksentaminen ja monen tunnin matka oli kuulemma kuin bussimatka helvetistä. No kuitenkin, perille päästiin ja majapaikkamme täällä Sepilokissa vaikuttaa oikein mukavalta. Deluxe-huone oli kuin lahja joulupukilta matkanteon jälkeen. Yleensäkin täällä matkustaessa juuri se matkanteko on kaikkein inhottavinta.

Tänään sitten lähdettiin heti aamupalan jälkeen kävellen suunnistamaan kohti Orang Utahia :) Ensiksi käveltiin paahtavassa auringon paisteessa väärään suuntaan ( siis minä suunnistin :), mutta löydettiin kuitenkin perille. Orang Utahissa syötetään orankeja yleisön edessä kaksi kertaa päivässä, aamulla klo 10.00 ja iltapäivällä klo 15.00. Hintaa tälle katselulle tulee ei-malesialaiselta 30 ringgiä (eli noin 6 euroa), kun taas malesialaisille hinta on vain 5 ringgiä (1 euro). Kamerasta veloitetaan sitten 10 ringgiä (2 euroa). Saavuimme paikalle hieman klo 11.00 jälkeen. Ostimme liput ja kävimme katsomassa hieman ympärillemme. Aikaa tähän meni ehkä noin 20 minuuttia. Sittenpä se odottelu alkoi. Paikanpäällä ei ollut mitään tekemistä. Koko yritysidea perustui tunnin mittaiseen orankien syöttämiseen. Istuttiin ja ihmeteltiin siellä noin 3 tuntia ennen kuin päästiin katsomaan itse orankeja. Hermot oli molemmilla vähän väliä kireällä. Kuuma oli ja ei voinut kuin odottaa. Paikka oli sinällään pettymys, mutta onpahan nähty nyt sitten orankeja 5 metrin etäisyydeltä J Huomenna mennään sitten Sandakaniin, joka on kaupunki tuossa noin 20 kilometrin päässä. Siellä ajateltiin olla pari yötä, jonka jälkeen luvassa olisi taas ihana vuoristoinen tie kohti Kota Kinabalua.